Tytöt murhaajina

FullSizeRender-162.jpg

Emma Cline Tytöt. Suom. Kaijamari Sivill. Otava 2016.

Alusta asti on selvää, että on tapahtunut jotain poikkeuksellisen kamalaa. Mielessä pyörivät vakivaltaiset kuvat murhatuista ruumiistaa, ja nykyhetken sinänsä arkisten tapahtumien yllä leijuu kaiken aika uhkaa. Emma Clinen Tytöt-romaanissa puretaan kulisseja ja yritetään pureutua siihen, mikä on syy onnettomuuteen, jota henkilöt eivät pääse pakoon valitsivatpa miten hyvänsä. Kirjassa on kaksi aikatasoa: 1960-luvun hippikommuunin raadollisia tapahtumia puretaan ajelehtivasta nykyhetkestä käsin.

Kirjan päähenkilö, Evie Boyd, on varakkaan kodin kasvatti. Vanhemmat eivät materiasta huolimatta pysty tarjoamaan tyttärelleen onnellista kotia. Samaan aikaan tyttönä olemiseen tuntuu automaattisesti kuuluvan jatkuva pinnistely, kauneuden ja hyväksyttävyyden tavoittelu, aikuisten, miesten ja poikien huomion kerjääminen sekä koiranpentumainen ilo kaikesta saadusta huomiosta — olipa se millaista hyvänsä. Epävarmuudessaan tytöistä tulee heikkoja, päämäärättömiä ja tahdottomia olentoja.

Tyttöraasut. Maailma lihottaa heidät lupauksilla rakkaudesta. Miten kovasti he sitä kaipaavatkaan ja miten vähän heistä suurin osa sitä koskaan saa. Siirappisia popkappaleita, leninkejä, joiden esittelyihin katalogeissa sisällytetään sellaisia sanoja kuin ’auringonlasku’ ja ’Pariisi’. Sitten heidän unelmansa riistetään väkivaltaisella voimalla: farkunnapit revitään auki, kukaan ei edes vilkaise, jos mies huutaa tyttöystävälleen bussissa. Murhe Sashan puolesta nosti palan kurkkuun.

Tyttöyden painostavuuden kuvaus on tunnistettavaa — sehän siinä niin ahdistavaa onkin! — mutta samalla se on yksipuolista. Entisenä teinityttönä tunnistan rakkaudenkaipuun, epätoivoiset rituaalit, joilla varmistellaan tulevaa kauneutta ja onnea sekä passiivisen prinssin odottamisen. Sen sijaan en tunnista oman ajattelun puuttumista tai sitä, miten tyttöjen väliset ystävyyssuhtet ovat vain ripustautumista, valtapeliä tai jonkin paremman korvikkeita. Kirja onkin ajoittain dystopia tyttöjen välisen ystävyyden, naisten älyn ja girl powerin puutteesta, ja se kauhistuttaa.

Ahdistavuudestaan huolimatta Tytöt on myös lukuelämys. Kirjan maailma on uskottava, eikä suomalaisen marraskuun keskellä haittaa yhtään, että tapahtumat sijoittuvat aurinkoiseen Kaliforniaan. Kirjan kieltä on kehuttu alkukielisissä arvioissa vuolaasti, ja myös suomennoksen lauseet ovat nautittavia ja kielikuvat toimivat. Ja vaikka kritisoinkin tyttöjen tahdottomuutta, onnistuu teos myös paljastamaan, minkälainen paikka maailma nuorille tytöille on.

Mietin, mitä olisin ajatellut kirjasta kaksikymmentä vuotta sitten. Olisinko hylännyt sen tylsänä ja ahdistavana, vai lukenut ja tiedostanut omankin elämäni epäkohtia? Ehkä luultavimmin kuitenkin olisin ahminut kirjan jännärinä ja ohittanut kelpaamattomiksi itsensä tuntevat, arvostavaa huomiota kaipaavat tytöt itsestäänselvyyksinä.

En tiedä, toimiiko Clinen teksti nuorille lukijoille, mutta ainakin aikuisen silmät se avaa. Tyttöjen viehätykseen kuuluu sekin, että 27-vuotias Cline on esikoiskirjailija, joka tarinan mukaan on kirjoittanut kirjansa asuen New Yorkissa boheemisti pienessä piharakennuksessa. Tämän kirjan perusteella kirjailijalta voi odottaa vielä vaikka mitä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s