Sairastamista ja lepsua vanhemmuutta

FullSizeRender-163.jpg

Meillä on pitkästä aikaa pidetty sairastupaa, kun eri perheenjäsenet ovat viruneet vuorotellen eri virusten kourissa. Vauvan hoito ja toipilaana puuhailevan eskarilaisen viihdyttäminen kuumeessa ei ole koko ajan ollut herkkua, mutta hyviäkin asioita on tapahtunut:

Keskellä sairastumisia yksi lauantai oli melko terve päivä kaikkien osalta, ja pääsimme miehen kanssa seuraamaan yhtä väitöstilaisuutta, matkustamaan kahdestaan kaikessa rauhassa junalla Tampereelle ja takaisin sekä vielä illalla juhlimaan Helsingissä, ja kaiken lisäksi lapsilla oli kotona mennyt mummon hoidossa oikein hyvin. Lisäksi pidin yhden opiskelupäivän maanantaina. En ole kuopuksen vauvavuona odottanut kuumeisesti, että vauvasta tulisi jo iso (kuten kieltämättä edellisinä, vaikeampina vauvavuosina), mutta nyt huokaan kaikesta sydämestäni ihanaa, että pikkuvauva-ajan symbioosi alkaa olla ohi. 

Kuume saattaa lisätä lehmänhermoisuutta. En ole toistaiseksi juuri hermostunut ollenkaan tähän lasarettiin. Ehkä sairastaminen sopii musteiseen marraskuuhun, kenenkään ei tekisi mieli lähteä ulos ja voi vain onnitella itseään siitä, ettei tarvitsekaan. (Hermoja on kyllä varmasti myös pidentäneet nuo irtiotot lapsiperhearjesta ja välissä olleet terveet päivät.) Päinvastoin tuntuu, että olenpa nyt ainakin nukkunut tarpeeksi (kuume ja flunssa vähentää myös unettomuuttani) ja puuhaillut eskarilaisen kanssa kaikkea, kuten ottanut tunnin puhelimella erilaisia panoraamakuvia, tehnyt ompelukuvia, ratkonut lasten ristikkolehteä, pelannut Afrikan tähteä, tonkinut joulukoristelaatikkoa, ja vauvakin on taas tervehdyttyään alkanut viihtyä paremmin leikeissään ja ymmärtämään entistä enemmän puhetta.

Lisäksi törmäsin Facebookissa Feminstikätilöiden tekstiin intensiivisestä vanhemmuudesta, ja ilahdun siitä, että joku minua fiksumpi on onnistunut artikuloimaan täydellisesti sen, mitä olen tuntenut vuosikausia vanhemmuudesta puhuttaessa, mutta en ole onnistunut muotoilemaan selviksi sanoiksi.

Olen usein tuskastunut siihen, että kaikesta vanhemmuudessa tehdään niin jättimäinen numero, aina pitäisi lukea sata opaskirjaa ja tutkimusta että voi onnistuneesti olla raskaana, synnyttää, tehdä vauvan ruokinta, kestovaippojen käyttö, nukutus, kantoliinan käyttö, pottaharjoittelu, lelujen valinta, harrastusten valinta, vuorovaikutus, ennen kaikkea vuorovaikutus, somen käyttö (aikuisen ja lapsen), vastustuskyvyn kasvatus, taaperon ruokinta, sukupuolisensitiivisyyden vaaliminen, leikki-ikäisen ruokinta, päiväkodin valinta, kaverisuhteisiin puuttuminen, kaikki maailman asiat tuhannen opaskirjan avulla ja mahdollisimman optimaalisella tavalla.

Ei silti, olen minäkin hyötynyt lukuisista oppaista ja vinkeistä, joita olen saanut. Silti kuopuksen vauvavuotta ei ole helpottanut niinkään se, että olisin vauvan kanssa jotenkin superosaaja kolmannen lapsen kohdalla — pikemminkin päinvastoin, kaikki tieto on unohtunut eikä sitä enää kolmannen lapsen äidille tuputeta neuvolassakaan —vaan ihan vain siksi, että uskallan ottaa rennosti, ostaa purkkiruokia, lukea hyvää romaania vauvanhoito-oppaan sijasta ja keskittyä ihmettelemään vauvaa, keskittyä elämään.

Sairastamisen ohessa ja välissä olen ehtinyt lukea useita vinkattavan arvoisia kirjoja ja nähnyt muutaman kiinnostavan näyttelyn. Niistä lisää pian, jos nyt vaikka pysymme terveinä ja ehdin kirjoittaa tänne blogiinkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s