Kaaoksen kirjeenvaihtaja

FullSizeRender-178.jpg

Vuosi on vaihtunut korvatulehduksen, imetyksen vähentämisen, märkien rukkasten ja sotkuisten päivien merkeissä. Kolmen eri-ikäisen lapsen neuvolat, kouluvalinnat, kiukuttelut, sairastamiset, järkevän tekemisen keksiminen, lääkärikäynnit, Akkarien raivaaminen sohvalta, lattialta, keittiön pöydältä, sängyiltä, ikuinen arkiruuan keksiminen ja laittaminen, pölykoirat ja roskien vienti täyttävät päivät ihan tukkoon.

Ehkä kotielämän ajoittainen tahmaisuus on hyväkin, sillä töihin hakeutuminen tuntuu houkuttelevammalta kuin aikoihin.

Oikeasti on ollut myös pieniä hengähdystaukoja, treffit lauantaina miehen kanssa — i-ha-na joskin vähän tyhjä La-La Land, pikaiset drinkit ja ruokailu Kampin Sandrossa — sunnuntain kahvittelu kaverin luona ilman lapsia, eilisaamun puolentoistatunnin opiskelurupeama kahvilassa ennen miehen iltavuoroa. Muutama päivä, jolloin vauva on jo ollut ihan taapero eli nukkunut yhden yön meitä herättämättä aamuun asti, syönyt hyvin ja innostunut leikeistä. Taidemuseoreissu esikoisen kanssa: Modiglianin näyttely Ateneumissa olisi ollut kohottava elämys itselleni sellaisenaankin, mutta vielä parempi se oli, kun sain tehtyä pitkästä aikaa esikoisen kanssa jotain järkevää kahdestaan. Näyttelyyn oli koottu viehättävästi pariisilaista boheemielämää taiteilijan ympäriltä, joten tutustuimme kokonaiseen seurapiiriin 1900-luvun alusta, muistelimme viime kesän Pariisin-reissua ja lapsi piirsi tosi hienoja Modigliani-pastisseja.

Hengähdystaukoihin lasketaan myös Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan jatko: LakanasiivetNeidonkenkä ja Hietakehto. Jatkosota on edennyt joka kirjassa päivän verran ja kirjojen välissä harppauksin. Laaja henkilögalleria pysyy koossa, kun sitä kuvataan kerrallaan vain yhden päivän verran. Pidän siitä, että ihmiselämää ei selitetä puhki, pienten tapahtumien merkityksellisyys ymmärretään, lukijalle jätetään varaa tulkita ja erehtyä henkilöhahmoista sekä tapahtumista, ihan niin kuin oikeassa elämässä. En pidä kohtauksista, joissa pyritään kuvaamaan tapahtumia lapsen näkökulmasta, ne ovat minusta teennäisiä. Ja niitä on aika paljon. Olen edennyt nyt toiseksi viimeiseen kirjaan eli Hietakehtoon, ja olen yhtä aikaa pahoillani siitä, että kirjat on kohta luettu ja hyvilläni, että voin lukea kohta jotain muutakin.

Tiedän, että tammikuut ovat minulle aina tahmaisia. Ne sinnitellään läpi helmikuuta ja piteneviä päiviä lupailevien tulppaanien ja runebergintorttujen voimin, epätoivoon luiskahtamatta, vaikka kaikkialla on niin petollisen liukasta, että ulos ei tekisi edes mieli. Nyt ryhdistäydyn. Käytän vauvan loppupäiväunet jumppaan, Gilmoren tyttöihin ja maitokahviin, jos jumppailun jälkeen vielä ehtii. Enkä kiinnitä mitään huomiota kaaokseen. Siksi myös vaihdoin tämän postauksen ylimmän kuvan tulppaaneihin ja heitin sotkun roskakoriin, minne se kuuluukin.

 

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Kaaoksen kirjeenvaihtaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s